Ajokauden päätösmatka 23.9 - 24.9 Lahti - Kasnäs - Lahti

Tällä kertaa suuntaamme matkan syvälle saaristoon, jossa yöyvymme (mantereella). Tarkoituksena on lähteä Lahdesta lauantaina 23.9 aamulla klo 09, 30 Hollolan ABC josta ajamme reittiä Lahti- Riihimäki - Karkkila- Sammatti- Firkars (lounas/tauko). Jatkamme matkaa Firkassista - Perniön kautta Kemiön saarelle, josta ajamme mutkista rannikkotietä pitkin Kasnäsiin, jossa yövymme. (pyrimme ajamaan vanhaa kuninkaantietä pitkin saaristoon)

Kylpylä Hotelli Kasnäsistä on varattu alustavasti 10 kahden hengen huonetta, joka maksaa noin 82 euroa/huone. Huoneen hintaan sisältyy allasosaston ja saunan käyttö, yöpyminen ja aamiainen. Yhteinen illallinen tilataan A la carten listasta,

Vahvistettava ilmoittautuminen 21.9 mennessä mennessä. Eannakko ilmoittutumisten mukaan olen varannut 7 huonetta meille. Uskon, että vielö mahtuu mukaan, joten ilmoitttumiset minulle.

Aikaisen aamiaisen jälkeen ajamme Käsnäsistä Paimion kautta Marttilaan, josta pääsemme kauniille kulttuuritielle Hämeen Härkätietä pitkin Forssaan ja Hämeenlinnaan.

Matka ohjeistus on jaettu nyt mukaan lähtijöille ja minulta voi pyytää ohjiestuksen, jonka välitän tarvittaessa mukaan lähtijöille.

Pitkä talvi on tulossa, joten päätetään tämä matka yhteiseen reissuun, ennenkuin pyörä joutaa talvilevolle.

Kari

Merkintä:

Lauantai, syyskuu 23, 2017 to Sunnuntai, syyskuu 24, 2017

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <img>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä voimme varmistaa, ettet ole robotti.
Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.